Olemme tekniikasta kiinnostuneiden viljelijöiden yhteenliittymä. Jantop Oy:n tavoitteena on tuoda käytännönläheistä automaatiota ja tekniikkaa maatalouteen. Suunnitteluperiaatteemme on lähtöisin jo taaperoiästä asti kerrytetty käytännön kokemus koneista, maatilan töistä ja niiden haasteista: kehitys- ja testaustyö tehdään saappat maassa, kädet liassa ja pää traktorin kopissa. Teemme maatalousautomaatiota siten kuten meidän mielestämme pitäisi, viljelijöiltä viljelijöille.
Kaikki alkoi, kun kaksi nuorta opiskelijaa olivat paalaamassa heiniä hevosille. Nämä miehet alkoivat jakaa ajatuksiaan traktoreista, tekniikasta ja koneiden tuotekehityksestä toisilleen. Pitkän suunnittelun ja monen saunassa istutun ideapalaverin jälkeen oli aika toimia, ja 2020 saatiin valmiiksi ensimmäinen toimiva etäohjausjärjestelmän prototyyppi. Samaan aikaan ISOBUS tuli kuvioihin ja siitä tuli olennainen osa tuotteen kehitystä mahdollistaen täysin uusien ominaisuuksien lisäämisen. Viimein vuonna 2024 rankan testaamisen, muutaman epäonnistumisen ja usean päivityksen jälkeen tuotekehitys oli siinä pisteessä, että Jantop Oy oli perustettava tuotteen myyntiä, markkinointia ja jatkokehitystä varten. Olemme todella ylpeitä voidessamme esitellä aikaansaannoksemme: Drag Hose Pilot ISOBUS. (DHB ISOBUS from Jantop)